tiistai, 28. heinäkuu 2009

uusi blogi

Viime vuonna tein jo tunnuksen bloggeriin, mutta nyt Lilin kuulumisten kirjoittelut siirtyvät kokonaan sinne.

http://lilikaasna.blogspot.com

sunnuntai, 26. heinäkuu 2009

agilityleiri ja 3v synttärit

Tässä siis lupaamani pitkä kirjoitus agileiristä, jolla siis oltiin 24-26 päivä.

Perjantaina lähdettiin hieman yli kahdelta ajelemaan kohti aulankoa. Paikanpäällä meille neuvottiin mihin huoneeseen majoitutaan ja huonekaveritkin olivat jo paikalla. Me asuimme kaksi päivää huoneessa, jossa oli 4 sänkyä ja jääkaappi. Meillä kävi mielettömän hyvä tuuri! Romeo-sheltti omistajansa kanssa ovat meille jo entuudestaan tuttuja, sekä Vinski-sheltin olemme nähneet epiksissä. Huoneessa oli myös kolmas sheltti, Sara omistajansa kanssa. Shelttivalta siis. No se ei Liliä haitannut. Romeo oli tosi rauhallinen ja kiltti, Sara myös todella nöyrä ja kokoajan alistui ja tuli hyvin juttuun Lilin kanssa. Vinski oli vähän vilkkaampi tapaus ja Lili vähän murahtelikin jossain vaiheessa, sekä meni sängyn alle piiloon. Sara vähän puolusti tavaroitaan, mutta kaikki tulivat tosi hyvin toimeen, ilman tappeluita selvittiin!

62937904.jpg 85104916.jpg 67336722.jpg

Meillä oli myös luento Koiratanssista, jonka piti Sini Eriksson

Ekat treenit olivat meillä muistaakseni hyppytekniikkaa. Kouluttajat katsoivat miten koirat hyppäsivät (viiden esteen suoralla sekä kaartuvalla pätkällä) ja opeteltiin targetin käyttöä. Se olikin meille ihan uusi juttu! Onneksi Lili tajusi heti, että namin saa hakea ja sen avulla se sitten lähtikin hyppimään. Oli ihan mukavaa. Lili kuulemma siinä kaartuvassa pätkässä ei käytä takapäätään oikein, vaan siirtää sitä sisemmälle, kun etupää menee kohti estettä. En siitä kovasti tajunnut, mutta toivottavasti se ei ole kovin paha. Sen jälkeen oli pieni tauko ja sitten rallytokoa. Täytyy kyllä sanoa ettei lainkaan meidän laji! :p Opeteltiin alokasluokan kylttejä sekä mentiin peräkkäin sitä rataa. Helppoa, mutta enempi tykkään tokosta, jossa on tiukat säännöt ja kuri. Tuossa Lili vähän alkoi haikailla, kun sai niin hirveästi huomiota ja namilla ohjausta. Jotenkin liian löysää minun makuun! Illalla vähän satoi, mutta oli silti kuuma. Käytiin koirien kanssa myöhemmin ulkona ja yhdentoista aikaan alettiin varmaan jo nukkumaankin. Lilin ei tarvinnut olla häkissä yötä, vaan se nukkui minun jalkopäässäni.

Lauantaina herätys oli puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Puoli kahdeksalta lähdettiin lenkille koirien kanssa ja saivat ruokaa. Sitten oli aamupala meillä ihmisillä. Ruuan jälkeen oli vapaa-aikaa, kunnes 9:30 meillä alkoi agitreenit nurmikentällä, kouluttajana Tilda Kangas. Mentiin melko pitkää rataa, mutta kaikinpuolin oli suht helppo. Alkuun mentiin vähän köpöttely vauhtia, mutta kyllä se vähän a-esteelle innostu. Putket olivat olleet yön ulkona sateessa (meidän seuran putket!!), ja niissä oli sisällä vettä. Siihen sitten tyssäsi Lilin rata, kun ei se putkiin tietenkään voinut mennä. Lopulta saatiin se menemään toisesta putkesta ja matkamme jatkui (putket jätettiin välistä). Loppuun se oikein innostui kolmelle viimeiselle hypylle, hienoa! Tuo uusi lelu on ollut aivan mahtava ja tosi motivoiva :-) Radan vieressä oli irtonaisia esteitä, hyppyjä, puomi, keinu ja kepit. Niitä harjoiteltiin siinä ja keinunkin Lili nykyään suorittaa; hyvin hitaasti tosin. Puomilla vein palkan etukäteen toiselle kontaktille jolloin siitä tuli paljon vauhdikkaampi.

Käytin yhdessä vaiheessa Lilin myös kahlaamassa järvessä. Rannat olivat ihan meidän majoituksen vieressä ja Lili kävi kahlaamassa myös ihan vapaasti. Illemmalla heitin sille pari keppiä ja se sujuvasti haki ne (kunhan eivät menneet liian pitkälle). Uimaan Lili ei tahtonut, enkä sitä myöskään pakottanut. Leirikaveri Sara taas oli kova uimari, kunhan pääsi ensimmäisenä järveen :-)

Myöhemmin päivällä meillä oli rallytokoa, samoja juttuja ja lopussa koiran venyttelemistä. Me hipsittiin sieltä vähän aikaisemmin pois. Agility alkoi pian sitten sen jälkeen, tällä kertaa kouluttajana Rauno Virta. Mentiin alkuun lyhyttä pätkää, jossa kolme hyppyä, hankala kulma putkelle sekä hyppy. Se meni aika hitaasti, ja Lilin oli hankala tiukasti kääntyä hypyltä putkelle. Sitten meitä vähän opastettiin ja jo sujui paremmin. Sen jälkeen otettiin loppuun vielä kolme hyppyä, joiden välissä valssi. Otin ihmelelun käyttöön, ja vauhtia oli aivan uskomattomasti! Siis tosi vauhdikkaasti koira tuli ja sain oikeasti ohjata tosi nopsaan. Irtosikin se ihan mukavasti..

Sitten meillä oli siinä kaikkea vapaa-aikaa ja käytiin lenkillä sun muuta. Oli myös luento kilpailuihin valmistautumisesta. Se oli ihan kiva ja jotain hyödyllisiä juttuja tuli esille. Iltasella kävin vielä lämmittelyn jälkeen kokeilemassa päivän ratapätkää itsenäisesti (esteitä sai mennä läpi jos siellä ei ollut tunteja menossa) ja meni aivan loistavasti silloinkin. Jippii :-) Illalla olisi ollut makkaranpaistoa ja saunomista, mutta meidän huoneesta ei kukaan jaksanut lähteä. Ennen yhtätoista jo taas oltiin kaikki menossa nukkumaan, myöhäiset ulkoa tulijat tosin saivat koirat elämöimään ja niitä piti sitten vähän komentaa ;)

Sunnuntaina herätys oli samoihin aikoihin. Kahdeksalta oltiin jo aamupalalla ja tänään meillä alkoikin treenit vasta 9:45. Se oli tosin koiratanssia, vetäjänä Sini Eriksson ihanan Sonic-shelttinsä kanssa. Oli tosi kuuma ja varjopaikkoja vähän. Alkuun harjoiteltiin pyörimistä, nehän Lililtä sujuvatkin. "Pyöri" käskyllä se pyörähtää myötäpäivään, "ympäri" käskyllä taas vastapäivään (vasta harjoitellaan). Sen jälkeen harjoiteltiin omistajan kiertämistä samalla kuin itse liikkui. Sekin onnistui ja Sini kävi aina kiertämässä kaikki läpi. Harjoiteltiin pujottelua (tämäkin meille tuttu!). Tosin uutena juttuja pujottelut eri suuntiin. Opeteltiin sitä että itse liikun sivuttain, paikallaan ja taaksepäin kun Lili pujottelee. Se oli kivaa :-D Lopuksi noista tempuista semmoinen yhdistelmä. Harjoiteltiin aina yhtä temppua pari kertaa ja sitten levättiin loppu aika. Sini näytti myös Sonicin kanssa lopuksi pari temppua, ja voi luoja kun se koira on taitava!

Agility alkoi melkein taas heti perään. Tilda Kangas piti meille taas tunnin. Harjoiteltiin pienillä pätkillä valsseja, takaaleikkauksia ja sylikäännöksiä. Valssit sujuivat kumpaankin suuntaan. Takaaleikkaukset taas ovat olleet meille niitä hyvin, hyvin hankalia. Ihmeekseni lelun voimalla Lili irtosi ja takaaleikkaus onnistui oikealle. Vasemmalle taas ei onnistunut. Lili taitaakin olla vain toispuolinen, kun ei oikein taivu toiseen suuntaan. Täytyy harjoitella onnistuisiko sekin joskus, mutta eihän takaaleikkausta ole pakko käyttää jos ei sitä tarvitse. Sylikäännös onnistui myös ihan hyvin.

Sitten meillä oli tavaroiden purkamista huoneista ulos. Huoneet piti luovuttaa nimittäin jo kahdeltatoista. Koirat menivät häkkeineen pihalle ja luennon aikana saivat sitten siellä ola. Luento pidettiin henkisestä valmentautumisesta kilpailuihin, enimmäkseen jännityksen muuttamisesta energiaksi ja sen sellaisesta. Loppupuolelta minulta meni jotain ohi, koska Lili oli Vinskin kanssa alkanut ulista ulkona..

35596348.jpg 42077203.jpg 39433829.jpg

 

15:15 oli taas agility. Harjoiteltiin pientä ratapätkää (pelkkiä hyppyjä) ja ei meinannut nyt Lilillä vauhti enää riittää. Vähän hidasteli alkuun ja lopussa se oli melko väsynyt. Kepeilläkään ei innostunut, joten lopetettiin harjoitus sitten pariin hyppyyn. Sen jälkeen loppuaika sitten vain istuskeltiin koirien kanssa häkeillä. Opetin Lilille uuden tempun, "pure". Romeo osasi sen ja minäkin halusin opettaa Lilille :-D Aika turha temppu, niin kuin kaikki muutkin, mutta oli sitä kiva opetella. Jossain vaiheessa käytiin harjoittelemassa pussia irtonaisena, ja voi hyvä luoja, Lili meni sen parin toiston jälkeen ilman avustusta! Upeaa. Tähän ei ole ennen pystytty :-) Täytyy vielä harjoitella sitä että tulisi nopeampi, toivottavasti muistaa tämän! Lopulta meitä tultiin hakemaan ja sanottiin heipat Romeolle ja Vinskille omistajineen. Vinskillä oli vielä treenit edessä (sattumoisin venyivät aina) ja Sara oli lähtenyt jo hieman aiemmin.

Oli kyllä tosi kivaa, nyt koiran pitää sitten antaa viikon palautua noin rankasta reissusta. Romeo ja Vinski tullaan näkemään ainakin epiksissä ensi kuussa. Toivottavasti Saraankin törmätään joskus, vaikkapa sitten kisoissa ensi vuonna! :-D

Lili täytti tänään 26.7.2009, jo 3 vuotta!

full

Voi ihana pieni kullanmussukka on jo iso tyttö! Kotona tein kakun, josta neidille kelpasi vain lihapullat ja kinkut. No, huomenna saa sitten aamupalaksi syödä vielä. Otin kuvia sekä kakusta, synttärisankarista ja Iris-sheltistä, joka kovasti tykkäsi riehua takapihalla. Illalla käytiin vielä lenkillä ja nyt kumpikin nukkuu tässä vieressä.

20256196.jpg 87468543.jpg 98095627.jpg 44625600.jpg

 

 

 

sunnuntai, 26. heinäkuu 2009

huh huh

Äskettäin palattiin leiriltä, ja nyt on tosi kiva olla kotona :-) Iris-sheltti oli meitä vastassa ja viipyykin meillä hoidossa nyt pari viikkoa. Myöhemmin kirjoitan pitkän kirjoituksen meidän agiviikonlopusta, varautukaa :p

perjantai, 24. heinäkuu 2009

tänään lähdetään leirille

Kirjotan sitten myöhemmin pitkän jutun mitäs siellä tapahtuikaan. Toivottavasti kouluttajat ovat hyviä ja opitaan paljon :) Vielä on paljon pakattavaa ja joskus kahden aikaan ehkä lähdetään. Meidän treeniryhmässä on siis kaksi shelttiä, seropi, toyvillis, enthlebuchinpaimenkoira ja Lili :-) Minejä, yksi medi ja yksi maksi. Kaikki kisaamattomia.

Tänään aamulla kello seitsemän lähdettiin Lilin kanssa lenkille, mun piti mennä kauppaan hankkimaan leirievästä. Puiston kohdalla äiti tuli vastaan (se oli omalla aamulenkillään kaupungilla päin) ja Lili sitten jäi vinkumaan perään kun äiti meni kotiin. Jatkettiin pikkasen matkaa ja päästin Lilin vapaaksi. Se lähti vähän takasin päin ja ajattelin että oltiin kävelty jonkun hajun ohi. Sitten se pösilö lähtikin jolkuttelemaan kotiin! :D Minä huusin sitä että Lili nyt heti tänne ei mene ja lähdin perään, sitten tää yksi lähtee juoksemaan ja se pinkoi koko matkan kotiin (jota oli n. 200m, puistotietä, ei autoja). Enhän minä saanut sitä kiinni, sais tuon vauhtinsa näyttää agikentilläkin (karkuun ei tarvi sieltäkään lähteä). Kotona Lili tuli äitin kanssa mua vastaan ja eihän koira yhtään ollut häpeissään, siinä sitten vein se kylppäriin kuivumaan(ja häpeämään) ja lähdin ite pyörällä kauppaan. Kauppa ei ollut vielä auki joten tulin kotiin, otin Lilin uudestaan ja taas mentiin. Sitten päästiin ihan kauppaan asti ja mentiin puistoon istumaan :D Tuolla viimeisellä lenkillä se oli niin nöyrää tyttöä että.. Tuli haukuttua sitä mahdottomaksi apinaksi ja ties miksi kun söin jäätelöä, Lili kuunteli kiltisti ja flexin päässä istui kiltisti koko ajan.

Nyt Lili on ollut melko väsynyt ja lataa (toivottavasti!) voimia tämän iltaisiin ekoihin agilitytreeneihin siellä paikanpäällä. On meillä tänään myös rallytokoakin.

Tilasin tiistaina Lilille synttärilahjaksi agi.fistä lammasfleecelelun. En malttanut odottaa viikonloppuun, joten eilen jo vähän kokeilin Lilin kanssa pihalla hyppiä. Löytyihän siltä intoa ja juoksi kovasti karkuun kun vihdoin sai lelun riepoteltavaksi. Toivotaan ettei motivaatio sammu, tuo lelu pidetään sitten vaan treeneissä.

 

maanantai, 20. heinäkuu 2009

agilitytreenit

Tänään oli kiva agi-ilma meidän kannalta, melko viileä muttei silti satanut. Mentiin taas melko lyhyttä rataa, jossa oli hyppyjä, putkia, kepit, a-este ja pöytä. Lili meni ensimmäisen kerran radan ihan hyvin, vauhti oli ihan ok ja se jopa juoksi! Samaa rataa yritettiin toisenkin kerran. Sen jälkeen edelleen sama rata, mutta hypyillä (4 hyppyä vierekkäin) vaan välistävetoja, eli vähän hankalampi versio. Lopuksi vielä nuo hypyt samalta puolelta hypättyinä, mutta ohjaaja vain toisella puolella. Oli vähän hankalaa ja Lililtä sammui vauhti kun ei oikein ymmärtänyt mitä siltä haetaan. Hyppäsi se kuitenkin hyvin jo 35cm estettäkin!

Ensi kerralla ei varmaankaan mennä treeneihin, kun viikonloppuna on tiedossa niin paljon toimintaa. Agileiristä tuli muuten just sähköpostiin lisätietoja, täytyykin lukaista läpi.